sunnuntai 25. joulukuuta 2011

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Vuosi 2011 ja tulevaisuuden suunnitelmat

Minusta on aina kiva lukea näin joulun ja uudenvuoden tienoilla muiden blogeista mietteitä kuluvasta vuodesta ja tähtäimet uudelle vuodelle. Tehdäänpä siis pieni summa summarum, vaikkei meillä mitään erikoista koskaan tehdäkään. ;)

Vuosi 2011

Tämän vuoden varmasti isoin asia oli Minin ensimmäiset pennut. Neljä urosta ja yksi narttu syntyivät 12-13.5. meillä. Menossa oli Suomi-Norja peli (jonka Suomi voitti 4-1) ja alusena Teemu Selänne-pussilakana, joten Wildfay's-pennut saivat jääkiekkoteemaiset nimet. ;) Erittäin antoisat viisi viikkoa pentujen kanssa vierähti nopeasti, vierotus oli helppo ja pennut muuttivat Helkyn luokse odottamaan vieroitusta.



Meidän piti myös vihdoin aloittaa agility, mutta allekirjoittanut missasi kolmannen kerran ilmoittautumisen. No, onhan tässä aikaa. ;) Lisäksi harjoiteltiin Minin kanssa neljän jäljen verran verijälkeä. No, en tiedä miten oikein me homma tehtiin, minä nettineuvojen varassa ja koira ei tietenkään ikinä harjoitellut. Mini kuitenkin hoksasi homman nopeasti melko tuoreella, n. 500m'n pituisella jäljellä. Keinoluolilla Mini kävi kerran Helkyn kanssa. Muuten harrastelu on painottunut koirapuistoiluun ja jalkapalloiluun.



Sälli siirtyi virallisesti isäni nimiin, joten sen asioita en enää tässä blogissa käsittele satunnaisia kuvia lukuunottamatta. Koira sairastui helmikuussa haimatulehdukseen, ja siirtyi sen myötä erikoisruokavaliolle ja stressitekijät pyrittiin vähentämään minimiin. Arvoja seurataan edelleen ja toistaiseksi hyvältä näyttää. Sällin kohdalla positiivinen muutos on myös se, että siskoni pystyy nyppimään sen ilman rauhoitusta, kuonopantaa ja kolmea ihmistä.. :)

Vuosi 2012

Tulevaisuudesta sen verran, että Mini astutetaan luultavasti seuraavista juoksuista. Pennut menevät Pikkuroosan-kennelin nimiin ja Marja-Leenalta voi kysyä lisätietoja jos kiinnostus heräsi. :) Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, juoksut ajoittunevat maaliskuulle.

Minä toivoisin myös meille perheenlisäystä toisen koiran muodossa. Parson-linjalla jatketaan, sijoitusnarttukin olisi ihan passeli mutta katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan. :) Mikään kiirehän koiran hankinnassa ei ole, voi olla että sellainen tuleekin vasta myöhemmin..

Minin kanssa olisi kuitenkin vihdoin tarkoitus päästä agilityn alkeiskurssille, harjoitella lisää mejäilyä sekä käydä myös muutaman kerran keinoluolalla.

--

Joulukuvat ilmestyvät toivottavasti jouluaattona tänne, kunhan olen palautunut Suomeen paluun aiheuttamasta jetlagista. Ranskassa siis vietetään viimeistä viikkoa ja en malta odottaa sekä poikaystävän että pieni termiitin näkemistä<3 Ja jouluruokia! ;)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Terveisiä Ranskasta!

Strasbourgissa on vielä reippaasti plussan puolella - jopa huoneeseeni on saatu lämmitys eikä tarvitse enää herätä yöllä siihen että varpaat ja nenä ovat jääkylmät. :)

Minille kuuluu mitä ilmeisimmin hyvää, jutellaan Markon kanssa päivittäin videopuheluita ja Mini osallistuu niihin, joskin vastahakoisesti.  Marko vaihtoi ruuan RC:n Mini Adultiin ja odotan suurella mielenkiinnolla mitä se tekee korville ja karvalle. Aiemminhan Mini on saanut Royal Caninista hiivaa korviinsa ja kärsinyt mm kaksi korvatulehdusta. Kuulemma tämä ruoka maistuu paremmin, joten palataan asiaan joulun jälkeen.

Itse blogikirjoituksen syynä on kuitenkin uudistuneet kotisivut! Vaivalla sain muokattua bloginkin koodia niin että ne seuraavat kotisivujen talviteemaa. Lunta odotellessa. :)

maanantai 17. lokakuuta 2011

Syksyn kuulumiset

Mitään jännittävää ei tänne päin maailmaa kuulu. Syksykin on jo ihan konkreettisesti täällä, ja tämä tarkoitti Minin kohdalla nyppimistä. Karva oli aivan kypsää ja koska palaan Suomeen vasta jouluksi, oli parempi vetää se nyt lyhyeksi. Takkeja Minillä on joka säälle, joten kylmä sillä ei pitäisi tulla.

Minä lähden siis viikon päästä Strasbourgiin kahdeksi kuukaudeksi työharjoitteluun. Toivotaan että sillä aikaa kuuluisi mukavia uutisia myös naapurimaasta... :)

Minillä on muuten päällä alla olevissa kuvissa uudet valjaat ja kaulapanta Dog Gallerysta - eivätkä muuten olleet hinnalla pilattuja! :)











torstai 29. syyskuuta 2011

Näyttelykausi ohi.

Päätin jättää Tuuloksen ryhmänäyttelyn väliin, koska Minillä on jo ihan tarpeeksi hyvä-merkintöjä plakkarissa. Kaiken lisäksi se aloitti lauantaina juoksut, joten luultavasti jätämme myös erkkarin väliin. En viitsi pilata uroksien päivää tuomalla mahdollisesti tärppipäivästä narttua paikalle. Varsinkaan kun meillä tuskin on mahdollisuuksia sijoituksiin. :)

Sitä vastoin aiomme nauttia maalaisilmasta Virkkalassa ja vetää Minille jäljen. Ja varoa tietenkin metsämiehiä, tuolla seudulla peuroja ja hirviä näkyy muutenkin hurjat määrät, saatika nyt metsästyskauden aikana.

Ja allekirjoittanut tulee erkkariin turistina ja hakemaan Minin uudet, supertyylikkäät  kaulapannan ja valjaat. :)



[caption id="attachment_92" align="alignnone" width="335" caption=""Ei poseerausta tänään""][/caption]

 

[caption id="attachment_91" align="alignnone" width="335" caption="Kameran asetukset kannattaa tsekata ennen kuvien ottamista ja välttää puhkipalaminen."][/caption]

 

maanantai 12. syyskuuta 2011

Mini 2v!

Onnittelut maailman rakkaimmalle ja rasittavimmalle hauvvavauvvalle<3

Tältä se näytti vielä vajaa 2 vuotta sitten: 4 ylimmäistä ©Illa Roleff











 

perjantai 2. syyskuuta 2011

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Luumäki: Hyvä



Käytiin tänään Luumäen ryhmänäyttelyssä Paavo Mattilan arvioitavana. Hänellä oli erittäin  miellyttävä tapa käsitellä koiria.

Hyvin rakentunut narttu. Kaunisilmeinen pää. Liian kevyet korvat. Erittäin hyvä kaula. Niukasti kulmautunut edestä. Eturinta voisi olla enemmän. Hyvä ylälinja ja häntä. Sopivasti kulmautunut takaa. Liikkuu lyhyin askelin. Miellyttävä luonne.

Minin viimeiset näyttelyt minun kanssani tulevat olemaan Tuuloksen ryhmänäyttely lokakuun alussa. Totesin jo kesällä että on ihan turha maksaa kerta toisensa jälkeen 30€ keltaisesta nauhasta. Toivotaan että vuoden päästä syyskuussa meillä asustelee uusi tulevaisuuden tähti.. :)

Näyttelyn jälkeen heitin siskoni Kotkaan ja käytiin samalla kävelyllä Sapokan puistossa.  Pasaatin kauppakeskuksen edessä eräs herra tuli kysymään, onko tämä yorkshiren terrieri kun näyttää ihan siltä.. Ja pentukin vielä, ihanaa! :)

 

Mini was in Luumäki national show today. She got Good with very well critique. :) Judge was Paavo Mattila.





 

maanantai 8. elokuuta 2011

Vesihäntä.

Viikonlopun mökkeilyn saldona oli valitettavasti vesihäntä. :/ Huomasin sen vasta sunnuntaina kun Marko kävelytti koiraa veneen ulkopuolella, kuulemma se oli riiputtanut sitä jo edellisenä iltana. Annoin annoksen Metacamia sekä pidettiin tulehtunut kohta lämpimänä. Tänään maanantaina häntä näyttääkin jo huomattavasti paremmalta ja koira kantaakin sitä taas.

On muuten tuo Mini helppo lääkitä, nuoli ruiskun ihan puhtaaksi.. :) Sälli kävi sitä katsomassa myös mutta vaihtoi vauhdilla paikkaa haistaessaan lääkkeen.

Kävin ostamassa tänään uuden kameran, tällä kertaa mukaan tarttui Nikon D3000 tupla-kitillä varustettuna. Tarkoitus olisi hankkia vielä valovoimaisempi putki tuohon, yhtenä vaihtoehtona Sigman 70-200m F2.8. Vähän on ollut vaikeuksia tottua uuteen kameraan, Pentax oli tähän verrattuna superhelppo käyttää. Harmikseni neljän vuoden jälkeen K100D alkoi syömään pattereiden virtaa sellaisella vauhdilla etten saanut kuin kymmenisen kuvaa otettua kerrallaan.. Katsotaan jos siitä saisi vielä toimivan pelin. :)


sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kasvattajakurssi.

Kasvattajakurssi on nyt käyty sekä koe läpäisty hyväksytysti. Toivotaan että viiden vuoden päästä ehkä syntyisi parsonpentujakin. Sikäli kun selviän tästä julmetusta pentukuumesta ensin.. :)

Mini on ilmoitettu 28.8 Luumäelle näyttelyyn. Sen karva on nyt ihan ok-kunnossa, mutta saa nähdä miltä näyttä parin viikon päästä. Kaikenlisäksi epäilen sen lykkäävän juoksut kuun puoleen väliin, mikäli viime vuoden juoksuvälit pitävät paikkansa.

 

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Vesileikkejä

[gallery link="file" orderby="rand"]

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Uusi blogi.

Vanhat tekstit säilyvät bloggerissa.