maanantai 21. joulukuuta 2015

Lähdettiin lauantaina joululahjaostoksille Lahteen ja samalla tuli muutaman tutun kanssa puhe että koirista voisi napsaista samalla kuvat. :) Aamulla siis pakkasin koirotkin tojohotan kyytiin ja nokka kohti Lahtea. Aurinko paistoi ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa.

Alla olevista kuvista iiiiso kiitos Jucaidesin Suvi Lehdolle! :)

Kerttu on kyllä niin mainio pakkaus. Kunhan saan toiselta kuvaajalta rakenne- ja pääkuvat, voisin kirjoitella siitä enemmänkin. :) Ainakin se sopii meidän laumaan ihan täydellisesti.





Kerttu löysi nopeasti sävelen 4kk vanhan collieneiti Mysin kanssa. 

Kerttu vei, vaan Mysna ei vikissyt.


Pakollinen lepotauko



Mini oli kiinni sen aikaa että pennut saivat riehuttua enimmät energiat pois. Sillä on ärsyttävä tapa natsipoliiseilla ja nimenomaan oman lauman jäsenen päälle.