keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Ruohorallit

Jaksoin pitkästä aikaa kaivaa kameran mukaan kun käytiin koirapuistossa lauman kera.



























maanantai 21. toukokuuta 2018

Itävallan Maltti

Viikonloppuna hyppäsin sinivalkoisten siipien kyytiin kohti Wieniä hakeakseni meidän uuden laumanjäsenen kotiin.


Pentu on viralliselta nimeltään Django's Unchained Columbo ja syntynyt Etelä-Itävallassa viiden muun pennun sisarukseksi. Sen isä on Italian tuonti Lyndon Legend "Sean", jonka veli Still Top of Legend "Ben" asuu Suomessa. Benin lisäksi olen nähnyt Suomessa asuvat puolisisarukset Sylvin ja Kuuran. Sylvin olen nähnyt näyttelyiden lisäksi myös metsällä ja keinoluolilla. Sean on vielä nuori, 1,5 vuotias, joten sen metsästysura on vielä edessä päin. Omistajan mukaan sitä on jo sytytelty ketulla ja näen sen toivottavasti ensi talvena ihan tositoimissakin. :)

Pennun emä Lottie on kansainvälinen muotovalio, taipumuskokeen Itävallassa sekä käyttökokeita Unkarissa suorittanut An Airtigh Alibi Anything Goes. Lottie on tyypiltään juuri sellainen parson mistä minä tykkään. Sen luonne on aivan uskomattoman lunki mutta tarvittaessa tulta ja tappuraa. Minulla tuli siitä heti mieleen Kerttu. Lottien isä on Unkarin käyttövalio ja se pelaa hyvin monenlaisella riistalla. Myös Lottien emällä on tehty Unkarissa taipumuskokeita.

Yllättäen koko reissun haastavin osuus oli keksiä pennulle kutsumanimi! :D Mikään etukäteen ajatelluista nimistä ei tuntunut sopivan tälle kaverille. Lopulta Oskari päätti että siitä tulee Maltti, animaatio Tohtori Sykerön Maltti Mäyrän mukaan. Toivotaan että nomen ist omen ja hänestä tulee myös hyvin rauhallinen. ;)


Tulevaisuuden suunnitelmana Maltin kanssa metsästysura, mahdollisuuksien mukaan pyörähdetään näyttelyissä sekä harrastetaan vesiriistaa. :)

perjantai 18. toukokuuta 2018

Tervettä pukkaa

Darra kävi eilen SuKoKan järjestämässä joukkotarkastuksessa täällä Turussa. Vähän jännitti sen polvien tilanne kun tietää millainen sählä meillä asuu. Iloksemme Lotta Axelson tuomitsi Darran täysin terveeksi.

Polvet 0/0, silmät terveet ja sydän lyö ilman sivuääniä (kuuntelutulos 120 lyöntiä/min. Vähän vissiin jännitti koiraakin. :D)

Ensi vuoden pentusuunnitelmia voidaan siis jatkaa hyvillä mielin. ;)

tiistai 8. toukokuuta 2018

Dirlandaa 1v

Meidän täystuho-elohiiri täytti vappupäivänä vuoden. Maanantaina käytiin hakemassa 1-vuotisrokotukset sekä EU-passi ja lauantaina korkataan viralliset näyttelyt Virossa metsästyskoirien erikoisnäyttelyssä. :)

Painoksi punnittiin komeat 9,5kg joten mikään pieni ja sievä siitä ei jäänyt. Luolaan se kuitenkin todistettavasti mahtuu ja saalista tulee, joten näillä mennään. Haetaan parista näyttelystä kokemusta ja odotellaan sitten sitä mystistä 15kk ikää jotta saadaan käyttökokeita varten näyttelytulos. :)

Arkitottelevaisuuskurssillakin ollaan käyty kerran viikossa, ja nyt Darra osaa jo hienosti ottaa kontaktia, mennä maahan ja tulla sivulle. Seuraavaksi lähdetään rakentamaan seuraamisen opettelua. Se on myös säilyttänyt edelleen supersosiaalisen luonteensa ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Vähän klohmo ja varomaton se on liikkeissään, joten mielummin juoksutetaan sitä vapaana ja parsoneita omassa porukassaan.



keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Parsoneiden terveystietokanta

Kuuden vuoden projekti saatiin huhtikuun alussa vihdoin pakettiin kun parsonien terveystietokanta julkaistiin kevätkokouksessa.

Haastan kaikki parsonien omistajat julkaisemaan koiransa tiedot tietokannassa! Tietokantaan toivotaan tietoa erityisesti sairauksista, joita ei näe Kennelliiton jalostustietokannassa. Autoimmuunisairaudet, allergiat, epäviralliset terveystutkimukset jne on enemmän kuin tervetulleita. :)

Omat koirani luonnollisesti löytyvät jo tietokannasta, mutta harmittavan vähänlaisesti muut ovat kovasta etukäteishuudosta huolimatta ilmoittaneet koirien tietoja.