maanantai 27. marraskuuta 2017

Näitä aurinkoisia viikonloppuja on kyllä ollut ikävä!
Lauantaiaamuna käytiin kävelemässä Kuusiston linnanraunioilla - ja olihan se samalla pakko ottaa pari kuvaa koiristakin. :) Darralla alkaa olla aikamoiset muskelit takaosassa! Tulevana viikonloppuna on tarkoitus osallistua sen kanssa näyttelykoulutukseen sillä Messarin pentunäyttely lähestyy hurjaa vauhtia eikä meidän harjoitteluilla voi juuri kehua.

Tilasin Black Friday-huumassa myös uuden kameran (Nikon D7200), vihdoin täällä päästään kaluston osalta kokonaan 2010-luvulle..! :D Toivottavasti noista valovoimaisista objektiiveistakin on enemmän iloa tehokkaamman rungon kanssa.

Sunnuntaina metsästettiin kotinurkilla parissa paikassa. Ensimmäisessä paikassa Kerttu oli aluksi aivan kummallinen, ei pysynyt alla ja haukuskeli huvikseen. Otettiin se jäähylle hetkeksi ja laitettiin toinen koira alle. Eipä sieltäkään sen fiksumpaa suoritusta saatu aikaiseksi joten Kerttu takaisin ja nyt se malttoi jo keskittyä. Monta tulppaa se kaivoi auki ja lopulta hyvien töiden jälkeen mäyrä pihalle. Koirat oli kyllä niin huonoja aamusta että tuli Emmiä ikävä..
Kivikossakin käytiin kääntymässä ja sieltä Kertulle yksi supikoira."Saaliskuvia" voi katsella Facebookista, mä en oikein niiden julkaisusta välitä - ja äkkiä ne täällä nettimaailmassa saadaan mukaan johonkin mustamaalauskampanjaankin.

Tällä viikolla ohjelmassa on torstaina akupunktio ja kahtena päivänä metsästystä. Toivotaan että kamerakin ehtii tulla niin päästään testailemaan sitäkin tosi toimissa!



Kerttu jakoi poseerausneuvoja Jofalle..

..ja Jofa toteutti niitä parhaansa mukaan

maanantai 13. marraskuuta 2017

Darra 6,5kk

Darran 6 kuukautis-päivä oli ja meni jo 2 viikkoa sitten, mutta ei ehditty näitä kuvia ottamaan valoisalla ennen tätä viikonloppua.
Siistin siltä pahimmat irtohapsukarvat kaulasta, mahasta, kintereistä ja hännästä pois. Teki mieli nyppiä koko turkki alas, mutta tällä karvan kasvulla se olisi ihan kalju koko talven. Täytyy siis malttaa pitää sormet kurissa. :)





Edellisviikonloppuna käytiin molempina päivinä metsällä. Omat koirat jäivät ilman saalista, vaikka Kerttu tekikin hyvää jälkeä lauantaina. Reilu kolme tuntia se jaksoi puuhastella, juosta perässä ja kaivella riistan tulppia auki jäljestäen sen päätypesään, mutta lopulta keskeneräinen kunto koitui koiran tappioksi ja saalis merkattiin toiselle koiralle. 
Sunnuntain kallion alla mäyrä oli 10m päässä saavuttamattomissa, joten jätettiin se kasvamaan ;) kun Kerttu tuli kyselemään pihalle että mitäs tehdään.

Viime viikolla Kerttu kävi kahdesti akupunktiossa ja nyt odotellaan mielenkiinnolla että miten se vaikuttaa koiran lihaskunnon kehitykseen. Kovin jumissa se oli oikeasta lavasta, mutta varsinkin jälkimmäisellä hoitokerralla vastasi nopeasti hoitoihin! Vielä on yksi hoitokerta tässä kuussa, sen jälkeen siirrytään todennäköisesti normaaleihin hierontoihin. Tarkoitus on ostaa myös TENS-laite kotiin, muistelen käyttäneeni sitä aiemmin Minille hyvällä menestyksellä.