tiistai 25. kesäkuuta 2013

Juhannus kuvin

<3 Kappale kauneinta Lohjanjärveä

Ja kuka oli se ainoa fiksu veneessä? Huu tietenkin! Ensimmäistä kertaa niin soutu- kuin moottoriveneessä ja ei ongelmia. Miksei se voi olla näin fiksu kotona yksinollessa? :(
Kas, Sällikin on päätynyt kuvaan. Kesätukassa!
On se niin rakas.<3
..ja tarvitsee siistimistä
Hugo tutkaili antenninasennusta
Ja meidän pipipää, joka vietti Juhannuksen Sällin kanssa syöden ja nukkuen.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Lääkärissä

Mini on napannut jostain silmätulehduksen molempiin silmiin, onneksi sain jo täksi päiväksi ajan Oiwalliseen. Minille hoitona kahdesti päivässä viiikon ajan silmäsalvaa. On toi koira muuten huvittava tapaus, se ei yleensä ikinä vingu, mutta eläinlääkärit on jostain syystä draamakuningattaren egolle aivan järkyttäviä paikkoja. Tänäänkin sitä suorastaan kidutettiin kahden ihmisen voimin laittamalla silmätippoja. Ei ole vaikea arvata miksi minä pyysin tippojen sijaan geelimäistä voidetta? :D

Yllättävän vähän muuten valinnan varaa eläinlääkäreissä. Kotkansaaren ainoat on äitiyslomalla, kunnallinen on Heinlahdessa ja tämäkin klinikka on 15km:n päässä meiltä. Seuraavaksi lähimmät taitaa olla Haminassa. No, onneksi tämä klinikka vaikutti mukavalta paikalta ja tullaan asioimaan jatkossakin siellä. :)

Piti käydä ensi viikolla rokottamassa ja ottamassa LOA-testit (nämähän on molemmat todettu terveiksi vanhempien clear-statuksen perusteella), mutta tämä tapahtuma siirsi ajan 2.7. Sen jälkeen voikin suunnitella Hugon pallien poistoa, ne lähtevät viimeistään heinäkuun lopussa. :) Jeee! Ja ne terveystarkitkin on tarkoitus tehdä ennen syksyä.

(pst. Hirveä pentukuume. )

Hyvää Juhannusta!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Summertime and the livin' is easy



Olen ollut ihan tajuttoman kiireinen töissä, joten tänään otettiin ilo irti ihanasta ilmasta ja käytiin ensin grillaamassa Katariinanpuistossa ja sen jälkeen uimassa Mansikkalahdessa. :) Tai siis, minä grillasin itselleni ja koirat kävi uimassa. Hugo ui kerta kerralta paremmin, mutta sen tyyli on selvästi pystympi mitä Minillä. Minihän menee niin matalana, että siitä näkyy vain pää.
Saa nähdä kuinka monta korvatulehdusta ehditään tänä vuonna nappamaan, sen verran nuo koirat pallon perässä sukeltavat. Pitäisi siis keksiä joku järkevämpi lelu, ideoita?

Ensi viikonloppuna onkin Kotkassa KV-näyttelyt. Taidan eksyä paikalle, meiltä kun on näyttelypaikalle vajaa kilometri ja parsoneitakin on ilmoittautunut 21 kpl - mukana muutama tuttukin. :) Tosin saa nähdä kuinka moni jättää tulematta tuomarimuutoksen takia?

 

 

Hessu Hopo. :D
 





Loput kuvat täällä.