maanantai 31. lokakuuta 2016

MyDogDNA



Kerttu antoi poskisolunäytteen erikoisnäyttelyssä ja vihdoin tänään saatiin tulokset. LOA, SCA ja PLL status määräytyi jo vanhempien perusteella terveeksi, mutta testikitti sisälsi mahdollisuuden testata alttius myös CAHYn (hyperurkosuria), ARSCID:n (immuunivaje) ja Makrotrombosytopenian osalta. Kertulla kaikki olivat Clear, eli se ei kanna geenivirhettä, eivätkä sen jälkeläiset voi sairastua näihin.


Mielenkiintoisempana asiana pidin kuitenkin Kertun ulkoisia ominaisuuksia. ;) Alla on värikartta. Lyhyesti sanottuna, Kertulla on maski, se ei kanna liver-geeniä (näkyy parsoneilla usein maksanruskeana kirsuna) ja se on dominanttimusta. Dominanttimustan vuoksi Kertulla ei näy parsoneilla yleisiä tan-merkkejä.


Kuvituksena toimii viikonlopun meiningit. :) Oltiin Keken kanssa Hannan luona yökylässä. Paikalla oli myös Sari Miina-siskon ja Pena-hurmurin kanssa. Aika meni kuin siivillä ja oli ihan huippua huomata että Miina ja Kerttu tulivat edelleen hyvin toimeen.

Kerttu ja Lara (Tammenkolon Lara Croft)


Linkki Kertun MyDogDNA tuloksiin

tiistai 25. lokakuuta 2016

Peltorallia

Viime viikolla otin kameran mukaani ja käytiin kahteen otteeseen pellolla, ensin viikonloppuna Hannan kanssa sänkkärillä ja sitten viikolla työpäivän jälkeen oman porukan kera. Jopa Mini innostui juoksemaan Kertun tuunaamien (...) lelujen perässä!








keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Terveystuloksia

Kerttu kävi 11.10 virallisessa silmäpeilauksessa ja polvitarkastuksessa. Molemmat todettiin priimaksi. :) Samalla reissulla treffattiin myös Ansa-emä. Hyvin tulivat äitimuori ja tyttärensä toimeen.

Myös Kertulle kosittu sulho on todettu edelleen terveeksi silmien osalta, joten toivotaan että Kertun ensi kevään luustokuvatkin näyttävät niin hyvälle että saadaan pentuja maailmaan parin vuoden sisään!


torstai 6. lokakuuta 2016

Uusi kotikaupunki



Marraskuussa pakataan kamat väliaikaisosoitteesta ja muutetaan Itä-Helsinkiin! Tällä kertaa asuinpaikan valintaan vaikutti työpaikan sijainti sekä koirien kannalta rauhallinen ympäristö. Vuosaari, here we come!

Alla olevissa viikonlopun fiiliksiä. :) Pe-la vietettiin kasvattajan luona Tähtelässä. Kerttu sai juosta vapaana ja nauttia koirakavereiden seurasta. Hyvin se tuli toimeen myös Miina-siskon kanssa. Kertun kanssa kuvissa esiintyy kuitenkin Milo 9v ja Eki 6kk. Huippupoikia molemmat!

Perjantaina istuttiin sorsapassissa, Kerttu sai tulla kuunteluoppilaaksi. Saalista ei tullut, mutta se tuli selväksi että paukkuja tuo koira ei hätkähdä millään. Ennemminkin ne aiheuttivat innostunutta liikehdintää kun koira hoksasi pamahduksen ja sitä seuranneet tapahtumat. :)

Sunnuntaina siirryttiin Lägin hallille, vuorossa oli parsonien erikoisnäyttely. Kertun tuloksena pohjavillassa H.
"Good pigmentation. Head matches the body. Topline ok. Coat's been taken right out, judge. Tailset ok. Feet ok. Legs ok. Moves straight behind."
Seuraavat näyttelyt on sitten keväällä, riippuu miten rimpula tässä kehittyy. Nyt keskitytään kasvamaan joka suuntaan.