tiistai 15. syyskuuta 2015

Läntisellä Uudellamaalla


Pakkasin Aidan ja Minin perjantaiaamuna Avensikseen ja hurautettiin Vuosaaren sataman kautta viikonlopuksi Lohjalle. Lauantaina juhlittiin Minin kuusivuotis-synttäreitä parin kalkkunaleikkeleen voimin. Sunnuntai-iltana Kotkaan palasi kaksi rättiväsynyttä koiraa ja yksi niskakipuinen omistaja. Olen kärsinyt viikon verran järkyttävistä niskakivuista ja kipulääkettä kuluu.. :(
Kaikenlisäksi Aida oli repinyt tassunpohjan jossain ja nyt kotonaan parantelee sitä.. Toivotaan että tassu paranee pian ja Aippakin pääsee taas täystohinalla mukaan juttuihin! Terveystarkithan sille on varattu lokakuun alkuun, siinä samalla sitten selviää mahdollinen ensi kevään pentusuunnitelmat.

Mummoutumisen merkkejä näkyy jo..


Aida Lohjalla
Lauantai-illalla vierailtiin extempore Aidan kasvattajan luona Mustiolla. Aippaa vähän jänskätti 6 rotutoveria mutta hihnalenkillä ikätoveri Sofin kanssa oltiinkin jo ihan fine. :)  Lenkin loppuvaiheilla saatiin seuraa kahdesta vapaana juoksennelleesta koirasta ja niiden omistajan reaktio tapahtumiin oli olankohautus. :/ Palaute lähti kyllä allekirjoittaneelta melkoisen täpäkästi, saksanpaimenkoiran ja  chihuahuan painoerokin on jo aika valtava ja tilanne oli melkoisen epäselvä..

Aidan ja Minin palloleikit on tällaisia; Mini riehuu pallon kanssa ja Aida juoksee metrin päässä omiaan.


Sunnuntaina puolestaan lähdettiin aamupäivällä kohti Inkoon kalasatamaa. Sieltä freelanderin nokka suuntasi kohti Barösundin lossia, sekä lopulta Fagervikin kartanon alueelle kahville. Mini käväisi Bruksträsketissä kahlailemassa. Se ei oikein tykkää merivedestä, mutta makeissa vesissä käy mielellään kahlaamassa - tänä kesänä Mini on tainnut uida kahdesti. Hugohan oli kunnon vesipeto ja sen perässä Mininkin oli taivuttava uimaan, mutta nyt koko uimaharrastus on jäänyt. :)

Fagervikistä matka jatkui kohti Mustiota, alla oleva Minin kahlailukuva onkin Mustionjoesta, padon alajuoksulta. Mini yritti napata nuo virrassa kelluvat lehdet mukaansa. :)

Mustionjoessa

Fagervik
Inkoon kalasatama


Inkoon kalasatama

Inkoon kalasatama