keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kevät keikkuen tulevi

Pienpetojen perässä pyöriminen on vaihtunut pitkiin lenkkeihin metsissä, vapaisiin viikonloppuihin ja muiden harrastuksien pariin palaamista. :)


Darran kanssa ollaan käyty arkitottelevaisuuskurssilla kerran viikossa. Olen erittäin positiivisesti yllättynyt sen työskentelymotivaatiosta myös häiriön alla. Kurssi mukailee kiva koirakansalainen-testin tehtäviä, ja kaikki harjoitukset ovat kyllä hyväksy Darralle jonka kanssa saa hieman tehdä töitä jotta tarpeeksi rauhallinen vire löytyy ja pysyy yllä. :)


Lisäksi Darra on ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyyn sekä se tutkitaan silmien, polvien ja sydämen osalta toukokuussa. Ensi keväänä sitten luuston kuvaus ja silmät+sydän uudestaan.


Kerttu puolestaan pääsee jälleen tokokurssille, josko sen kanssa uskaltaisi jossain vaiheessa elämää kokeilla alokasluokassa starttaamistakin. :) Lisäksi se on ilmoitettu yhteen näyttelyyn, katsotaan jaksaako sitä tänä vuonna enempää viedä.


Jofa saa elää mukavaa kotikoiran elämää, se on luonteeltaan vähän samanlainen kuin Mini. Kotona ja vapaana on kivointa, motivointi erittäin haastavaa. Onneksi molemmat on niin kilttejä ja helppoja, ettei niiden kanssa tarvitse stressata vaikka makoilisivat viikon putkeen sohvalla. :) Nyt juoksujen ollessa päällä se on tavallista laamamaisempi, eikä mikään tai kukaan huvita. Kerttu on ihan päinvastainen, se haluaisi koko ajan leikkiä ja temppuilla. 

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Metsästyskausi ohi

Minun ensimmäinen kokonainen metsästyskauteni on nyt paketissa. Se oli samalla myös koko meidän koiralauman tulokaskausi. Saalista tuli mukavasti, vaikka metsään päästiin vain viikonloppuisin. Autojakin hajosi vain kaksi, joista toinen odottaa edelleen pajalle pääsyä. Se meidän maastoautomme, vaan ihan kelvollisesti farkkukin ajoi asiansa vaikka allekirjoittanutta ahdisti pohjan puolesta joka kerta. :)

Oskarilla on ylhäällä kaikki meidän saalistilastot, minä kirjasin omariistaan vain Kertun tulokset.


Kertulle reilu 40 saalista, joista suurin osa supikoiria. Parhaana päivänä sille saatiin 5 supikoiraa. Se osoittautui kauden aikana myös erinomaiseksi mäyrätyöskentelijäksi, joka kaivaa tulpat auki ja pysyy riistalla tuntitolkulla.  Kettujakin löytyi lopulta yksi haastavasta paikasta vierasjahdin päätteeksi.


Jofalla oli vielä vaihtelevia töitä, mutta senkin töihin saatiin useita supikoiria sekä mäyriä. Sitä ei raadot paljoa kiinnosta vaan se lähtee hyvin hakemaan uutta. :) Täysin haukkuva kaveri joka ei itseään syötä pesässä.


Darrakin pääsi työskentelämään muutamia kertoja. Tehokas, sakumainen otekoira siitä näyttää tulevan. Ensi kaudella sitten tositoimiin senkin kanssa. :)

tiistai 3. huhtikuuta 2018

LUT-koe 31.3. Mynämäki

Pääsiäislauantaina suunnattiin kohti Mynämäkeä ja Jofan ensimmäistä LUT-koetta. Kokeessa oli meidän lisäksemme mäyräkoiria, kettari, saku ja russeli. Jofalle arvottiin lähtönumero 6. :) Tyhjän luolan tarkastuksessa se meni vauhdilla mutta piti ääntä valitettavasti koko etenemisen ajan. Riistakokeessa Jofa teki itselleen ominaiset työt ja olemme tyytyväisiä tulokseen. Se on osoittanut jo taipumuksensa luonnometsästyksessä, joten keinoluolakokeet saavat jäädä meidän puolesta tähän. Ensi kaudella sitten tehdään toivottavasti lume-kokeet. :)

Tuomari Hannu Rinne, koekertomus:
Erittäin nopea yhteys riistaan joka oik päätypesään. Koira nopeasti perään ja aloitti pumppaavan työskentelyn saaden ketun pariin otteeseen hermostumaan ja iskemään. Koira väisti iskut ja työskenteli samalla tavalla kokeen loppuun. Kettu kuitenkin määräsi työskentelyetäisyyden. Vähän itsevarmuutta lisää.
Tyhjän luolan tarkastus nopea, intohaukkua, täydellinen.
C37