sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Uimassa

Taas käytiin uimassa niin että kamerakin oli mukana. :)  On vaan vähän haastavaa yksin vahtia kahta koiraa, heitellä palloa ja yrittää ottaa kuvia. Hugosta on tullut oikea vesipeto, sen pitäisi päästä koko ajan kahlailemaan. Näin saaressa asuessa meri on tietenkin joka puolella ja saa pitää huolta ettei niitä äkkinäisiä tempaisuja tule.

Alkuviikosta meillä kävi kylässä kaveri puolivuotiaan lapsensa kanssa. Vähän jännitti miten riemuidiootit käyttäytyvät. Ja käyttäytyihän ne. :) Sai roikkua karvoissa ja taputella miten sattuu. Mahduttiin jopa samaan syliin ja lattiallakin leikittiin sulassa sovussa vierekkäin. Hugo on erityisen viehättynyt kaikkiin vauvaikäisiin. Sehän leikitti viime vuonna Minin pentujakin ihan intsinä, näköjään yksi tuollainen vaippaikäinen menee samaan tyyliin. ;)

Tiistaina käytiin myös otattamassa LOA-testit ja rokotuksilla. Kuvittelin että voisin hoitaa tuon Hugon kastraation tämän kuukauden sisällä mutta näköjään se onkin hieman vaikempaa täällä päin maailmaa.. Joudutaan nimittäin ajelemaan Kouvolaan asti, Kotkassa ei ole tällä hetkellä yhtään leikkaavaa eläinlääkäriä. :D Kaikennäköistä. Minä olen ihanan täystyöllistetty töissä, joten leikkausajan ja tunnin ajomatkan mahduttaminen päivään voi olla vähän haastavaa. No,soittelen ensi viikolla virallisista silmätarkastuksista ja kysyn samalla leikkausaikaa. Olisi hyvä saada nuo pallurat pois mahdollisimman nopeasti
 
 

HEITÄ JO!
Mini goes mad!!
 

 

 

On se vaikeaa saada kokonainen koira kuvaan
Jos on kiire, tyyli on vapaa

 




Hugokin on oppinut tuon matalamman uintityylin.

Miksi Mini näyttä aina hukkuvalta? :D
 

 


1 kommentti:

  1. Sankarit (siis koirasi) ovat mitä ilmeisimmin tulleet aina takaisin uimareissuiltaan, kun oot heittäny pallon?

    Mulla koira uis niin pitkälle kuin vettä riittäis eikä tajua kääntyä takaisinpäin ollenkaan :D Siks uitan sitä pitkässä narussa, ettei tarvii lähtee perään :P

    VastaaPoista