keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Koira lentokoneessa

Viimeisen vuoden aikana olen reissanut enemmän kuin osasin odottaakaan. Helmikuussa käväistiin Berliinissä, myöhemmin keväällä Tallinnassa. Kesällä vietin reilu kaksi viikkoa matkaten Berliinistä Saksan läpi Maastrichiin ja lopulta Hollannin läpi Amsterdamiin, elokuun lopulle taas osui viikko Prahassa.
Marraskuun viimeisiin päiviin onnistuin sumplimaan reissun Müncheniin, joulukuun alkupuolella käväistiin Kertun kasvattajan kanssa Roomassa. Keski-Eurooppa on siis tullut tutuksi!

Kaksi viimeistä lentomatkaa tapahtui koirien kanssa. Mun matkakumppanit ovat sen verran pieniä, että saan ne kuljetettua matkustamossa. Nämä vinkit tuskin siis auttavat rahdattavien koirien kanssa. :)

Lennon varaaminen
nämä koskevat Finnairia ja Lufthansaa

Varasin ensin oman matkani netistä. Sen jälkeen saikin jonotella puhelinpalveluun jotta saadaan koirat matkaan. :) Finnairille kannatti soittaa klo 6-6.30 välillä niin välttyi jonotukselta. Minä maksoin Finskin lennot suoraan luottokortilta puhelimitse, joten kentällä ei tarvinnut kuin chekata koirat koneeseen.

Lufthansan nettisivujen aukioloajat ei muuten pidä paikkansa puhelinpalvelun kohdalla. Kannattaa siis soittaa 9-19 välillä, muttei iltapäivällä. ;)

Lentokentällä
Lufthansan lähtöselvityksen hoitaa Swissport. Kävelin koiran kanssa check-in pisteelle ja siellä asiakaspalvelijat aikansa mittailivat laukkua ja koiraa.. Tarkka pitää toki olla, mutta jos koira painaa 6,2kg ja laukku on 0,9kg niin ei se kahdeksaa kiloa paina edes minun matematiikallani.. Lopulta kun päästiin eteenpäin, sain odotella 1,5 tuntia Lufthansan aspan avautumista jotta pääsin  maksamaan koiran.
Tämän jälkeen turvatarkastuksen läpi (koira sylissä, kassi läpivalaisuun) ja odottelemaan lennon lähtöä. Meillä oli lauantaipäivän lento, joten turvatarkastus sujui minuutissa.



4 päivää kestäneestä lakosta johtuen meidän Saksan lento oli tupaten täynnä. Ystävällisesti meidät oli kuitenkin sijoitettu viimeiseen penkkiriviin ja ikkunapaikalle. :)  Kerttu nukkui koko lentomatkan tyytyväisenä. Vähän alkukiihdytys ja nousi sai sen kohottamaan päätään, mutta totesi nopeasti että "jaa.. ei mitään jännää". Münchenin päässä kävelimme suoraan kentältä ulos. Erikoista että ketään ei missään vaiheessa kiinnostanut meidän paperit. :) Saksasta Kerttu palautui kotiin sulhon omistajan matkassa, asianmukaisesti matolääkittynä (merkinnät passissa).

Roomasta toimme kaksi parsonia, toinen pentu. Checkasin koko porukan lähtöselvitystiskillä, jossa tällä kertaa lähtöselvitysvirkailijat tahtoivat nähdä koirien paperit mutta itse koirat eivät kiinnostaneet ketään. Mitä nyt turvatarkastuksessa paikallinen hidalgo nappasi pennun kainaloonsa ja ilmoitti pitävänsä sen itsellään. ;) Lento kotimaahan oli lähes tyhjä, joten saimme olla ihan rauhassa omilla penkkiriveillämme. Koirat matkustivat erittäin hyvin häkeissään vaikka olivat ensimmäistä kertaa lentokoneessa ja vieläpä täysin vieraiden ihmisten kanssa. :) Suomen päässä päästiin taas läpi tullista ongelmitta.

Muistilista
- Ota selvää kohdemaassa vaadittavista rokotuksista ja madotuksista. Muista myös että Suomeen saapuessa koira tulee madottaa mm. ekinokokkia vastaan, Eviran sivuilla ajankohtaiset ohjeet.

- Koira tarvitsee EU-passin matkustaessaan kotimaansa rajojen ulkopuolella. Nykyään passin saa aikaisintaan ensimmäisten rabies-rokotuksien aikaan, eli 16 viikkoisena. Kannattaa muuten soitella useammalle lähialueen eläinlääkärille ja yrittää sumplia sen hankinta rokotuksien yhteyteen, passin hinta voi vaihdella 15-120 euron välillä..

- Huolehdi että kantokassi täyttää lentoyhtiön vaatimukset ja koira on tottunut matkustamaan siinä ennen lentomatkaa. Käyttämäsi lentoyhtiön vaatimukset löytyy googlettamalla lentoyhtiö pets in cabin.

- Ole kentällä ajoissa. Periaatteessa kaiken pitäisi mennä näppärästi varsinkin Eu:n sisällä matkustaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti