keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Gluteeniton on päivän sana

Käväisin tänään töistä tullessani Jumalniemessä aikomuksena katsastaa Mustin ja Mirrin ruokatarjonta. Sattumalta viereen oli avattu taas Faunatar, joten marssinkin sinne. En ole varmaan ikinä saanut ensiksi mainitusta paikasta asiantuntevaa palvelua, eikä muidenkaan kokemukset ole olleet kovinkaan mairittelevia. Esimerkiksi aikoinaan Sällille ostettiin oikein myyjänä avustuksella sopivat valjaat ja takki.. No, valjaat on Minillekin pienet ja takki just sopiva Minille. :)

Anyway, Faunattaressa jäin jutskailemaan myyjän kanssa Huun masuongelmista ja kysymään suosituksia sopivasta ruuasta.. En ollut tyytyväinen eläinlääkäriltä saatuun ruokaan, sillä vaikka ulosteen määrä pieneni, koiran silmät vuosivat ja kylkien pureskelu jatkui. Tällä kertaa tutustuttiin uuteen Arden Grange-merkkiin. Esitteen mukaan se ei sisällä ollenkaan gluteenia eikä synteettisiä lisäaineita, vaan säilyvyys on hoidettu rosmariinilla. Lisäksi ruuassa on prebiootteja ja omega-3 & -6 rasvahappoja. Kyllä mä välillä naureskelen lukiessani koiranruokapussien sisältöä ja sitä kuinka niitä mainostetaan milloin milläkin indokiinalaisella ihmehedelmällä.. :D

Hugolle valikoitui Sensitive, joka sisältää merisiikaa ja pottua. Sen pitäisi olla täysin viljaton ja soveltua vatsaongelmallisille (erinomainen sulavuus) ja iho-ongelmallisille yksilöille. Mini taas kokeilee Lightia, jossa on kanaa ja riisiä.
Toivoisin niin kovin että tämä ruoka sopisi molemmille! Johan tässä ollaan ehditty viiden vuoden aikana kymmenen ruokamerkkiä kokeillakin. :/ Seuraavaksi nimittäin siirrytään sitten barffipötköjen ihmeelliseen maailmaan jos rähmimiset ja epäsäännölliset kutinat ei lopu..

myöhemmin tulossa kuvia ruuasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti